En vaan osaa olla blondi

Hohoi!

Taas hetki vierähtänyt, maa ei ole värähdellyt mitenkään ihmeellisesti mutta jotain pientä voisi raapustella.

Koko ajan kamala ikävä vanhoja pitkiä hiuksia, alla pari hyvin havainnoillistavaa kuvaa kylläkin mitä ne jatkeet teki mun omalle tukalle mutta vaikka kärsitty on niin kyllä se masokistikin palaa aina nuolemaan nahkasaapasta, ei ihminen opi. Kesäksi suunnittelen teippipidennysten asennusta.
Kyynel vierähtää poskelle aina kun löydän pitkän pinkin hiuksen jostain.

Los hamppus

Omasta tukasta lähti pidennysten poiston yhteydessä yli puolet ja loput karvat mitä päänahkaa jäi peittämään on kyllä hieman kärsineet. Sisko selvitteli niskassa olevia takkuja monta tuntia ja sitä määrää mitä sitä hiusta lähti, otti sydämestä niin että piti nitro nauttia. Kävin leikkauttamassa osan huonoimmista latvoista pois mutta tuntuu että lopputukka kaipaa vähintään julkista anteeksipyyntöä että se suostuisi yhteistyöhön taas.

Onni ja pärähdys

Lempikoomikkoni koskaan, Herra Eddie Izzard saapuu tänne ja ostin heti liput! Reetta ilmottautui myös  faniksi ja huomenna päästään nauramaan.

Kaniinit juoksee nykyään muovipuvuissa

Sisko auttoi pidennysten poiston jälkeen värjäämään tukan blondiksi, ei mikään paras ajatus aloittaa värjäystä niskasta.... Otsatukka leimusi vielä kirkkaan pinkkinä ja väri on loppu. En nyt tiedä kuinka trendikkäitä laikut on mutta päätin yrittää olla aloittamatta uutta hiustrendiä (niinkuin niitä ikinä olisin aloittanutkaan).

Täplä ja laikku

Ensin siis värjäys blondiksi, jonka jälkeen kampaajalla laikut piiloon ja kuten ensimmäisestä kuvasta näkyy, en osaa olla blondi. Päähän siis hubbabubbainen sävy, nyt kelpaa taas. En tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia jos ei osaa olla luonnollisen värinen enää.

Ja perinteeksi muodostunut otome-henkäys, Yuzuki Kitaoji olkaa oikein hyvä.